Vuosi 2011 oli jälleen hyvä vuosi Hogia-ryhmälle.
Tulos ennen veroja näyttää 2 miljoonaa euroa, eli noin 100.000 enemmän kuin edellisvuonna. Näin ollen vuodesta 2011 tuli 21. vuosi peräjälkeen jossa perheyhtiöllä on positiivinen tulos. Liikevaihto kasvoi n. 47 miljoonasta eurosta n. 48 miljoonaan euroon.
Vuoden aikana henklöstömäärä kasvoi 25:llä ja näin ollen henkilöstä on yhteensä 525. Viimeisten viiden vuoden aikana henkilöstömäärä on kasvanut samalla määrällä (myös vuoden 2008 finanssikriisin aikana !)
Vuoden 2012 aikana yhtiö uskoo kasvattavansa henkilöstömäärää 25:llä henkilöllä. Näin ollen pääkonttorin laajennus, joka hiljattain valmistui, oli tervetullut lisä. Uusiin tiloihin mahtuu yhteensä 200 henkilöä ja nyt jo siellä työskenelee 50 henkilöä. Vapaana oleva tila, olkoon osoitus siitä mitä Hogia uskoo tulevaisuudesta...
Hogia-konsernilla on tänä päivänä kolme tasavahvaa toimialuetta Taloushallinnossa, Henkilöstöhallinnossa ja Kuljetusalassa. Viime vuonna kaikki toimialueet kehittyivät hyvin ja tulevaisuuden näkymät ovat erinomaiset.
Aiemmin tänään Hogia julkaisi uutisen yhdestä konsernin suurimista kaupoista koskaan. Helsingin seudun liikenne (HSL) on solminut Hogian kanssa sopimus joka takaa n 3,4 miljoonan myyntiä ohjelmistoista ja palveluista seuraavan viiden vuoden aikana.
”2012 on alkanut hyvin”, sanoo tyytyväinen Bert-Inge Hogsved, Hogia-konsernin perustaja ja toimitusjohtaja.